keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Pieniä kuulumisia täältä suunnalta. Meillä on nyt ollut puoli viikkoa hoidossa Welsh corgi cardigan Ali, kun omistajat ovat etelässä. Olemme saaneet siis totutella kahden koiran talouteen nyt. Hieman haastavaa jotkut tilanteet, mutta pääosin mennyt hyvin. Vaikeinta on kun Ali kuten Minnikin räyhäävät hihnassa. Alilla kun painoa on varmaan kolme kertaa enemmän kuin Minnillä, saa tuota vetovoimaa hyvin käytetyksi kun tulee vieraita koiria vastaan. Olisi kyllä niin hyvä saada Minnin remmiräyhääminen pois ennen pennun tuloa, ettei opeta nassikalle pahoja tapoja. Eli koulutus jatkuu siltä osin.

Pakko nyt täälläkin mainostaa, että minä sitten valmistuin eilen virallisesti saikkariksi ja terkkariksi. Nyt vaan odotellaan papereita postissa =) Juhlat ovat parin viikon päästä.

Olen mahdollisesti menossa lauantaina katsomaan kasvattajan agikisailuja. Tästä pitää vielä saada varmistus. Muuten tiedossa vapaa vkl koirien ja kissojen kanssa. Perjantaina pääsen taas tokokentille Minnin kanssa parin viikon tauon jälkeen. Ari on minuu tuurannut nyt joten saa nähdä onko taas koira ihan sekaisin kun eri ohjaaja ja eri käskyt (vaikka mies ei myönnä niin tiedän että hän käyttää eri käskyjä. murr...)

Luna on muuten ihan rakastunut Aliin =)

Vielä kuvaa Minnistä ja Alista


torstai 24. toukokuuta 2012

Esittely

Hei!

Tämä blogi tulee kertomaan meidän perheen arjesta, tokotreeneistä ja pentukoiran odotuksesta.

Perheeseen kuuluu minun lisäksi avomieheni, 4 vuotias laiskan pullea Rölli kolli joka on tällä hetkellä laihiksella, hyvin ADHD vuoden täyttänyt narttukissa Luna, kääpiöhamsteri Tuhkis ja kohta kolme vuotta täyttävä Welsh corgi pembroke Minni. Minnin kanssa käymme säännöllisesti tokotreeneissä ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus aloittaa myös agility.

Tänne odotetaan myös tulevaisuudessa islanninlammaskoiran pentua.

Itse olen juuri valmistumassa (ensi tiistaina) sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi ja työskentelen tällä hetkellä vastasyntyneiden ja keskososastolla. Työni on kolmivuorotyötä, joka tuo välillä haastetta koiraharrastukseen. Onneksi avokkini paikkaa minua mm. tokotreeneissä tarvittaessa.

Jos sinulle tulee mieleen antaa risu/ruusuja, kommentoida, kysyä, kyseenalaistaa tai muuten vain ilmaista itseäsi, laitathan ihmeessä kommentia.

Alla vielä kuvat Lunasta ja Minnistä. Röllistä tulee kuva heti, kun löydän edustavan kuvan :)